
Tervetuloa – olet askeleen lähempänä vahvempaa, energisempää ja tasapainoisempaa arkea!

Hei, Olen Anne
Olen Personal trainer, Ratkaisukeskeinen valmentaja ja Juoksuohjaaja. Olen valmentaja, joka uskoo lempeään muutokseen ja siihen, että jokainen ansaitsee tuntea olevansa riittävä myös matkalla tavoitteisiinsa. Minulle tärkeintä on kohdata ihminen aidosti ja luoda turvallinen, lämmin ilmapiiri, jossa asiakkaani voi rauhassa löytää omat vahvuutensa. En pakota ketään mihinkään valmiiseen muottiin, vaan autan rakentamaan rutiineja ja valintoja, jotka tuntuvat oikeilta omassa arjessa ja omassa kehossa.
Erityisesti sydäntäni lähellä ovat keski-ikäiset naiset, jotka kaipaavat rinnalleen kannustavan oppaan, eivät käskyttäjää. Autan heitä pudottamaan painoa, vahvistumaan ja voimaan paremmin, mutta ennen kaikkea näkemään itsessään sen hyvän, minkä he usein ovat unohtaneet. Kun asiakas huomaa pystyvänsä johonkin, mitä hän on pelännyt tai mihin hän on epäillyt pystyvänsä, on se minulle työni kaunein hetki. Haluan muistuttaa sinua siitä, että sinä pystyt ja että minä uskon sinuun.
Olen ratkaisukeskeinen, maanläheinen ja lempeä valmentaja, joka tietää omasta kokemuksesta, miltä tuntuu olla liian ankara itselleen. Siksi ohjaan kohti tasapainoa, itsemyötätuntoa ja uudenlaista suhdetta liikkumiseen. Sellaista, jossa vähempikin puskeminen riittää ja jossa jokaisella on lupa onnistua omalla tavallaan. Minun tehtäväni on kulkea rinnallasi, auttaa sinua näkemään seuraava askeleesi ja vahvistaa pystyvyyden tunnetta askel kerrallaan.
Tavoitteet muuttuvat konkreettisiksi.
Moni haluaa voida paremmin, liikkua enemmän tai päästä takaisin kiinni treenirytmiin, mutta yksin aloittaminen on usein vaikeinta. Personal trainer auttaa sinua muuttamaan toiveet selkeiksi, saavutettaviksi tavoitteiksi ja suunnitelmaksi, jota on helppo seurata.
Säästät aikaa ja vaivaa.
Sinun ei tarvitse arvailla, etsiä treenejä netistä tai pohtia sitä, teetkö oikeita asioita. Saat selkeän ohjelman, joka on muotoiltu juuri sinun lähtötasosi, taustasi ja tavoitteesi mukaan sopimaan sinun arkeesi.
Harjoittelet turvallisesti ja tehokkaasti.
Varmistan, että liikkeet tehdään oikein, oikealla kuormalla ja oikeassa järjestyksessä. Näin pääset tuloksiin varmemmin ja vältät loukkaantumiset ja ylirasituksen.
Tuki ja motivointi.
Yhdessä harjoitteleminen pitää huolta siitä, että et jää yksin. Saat kannustusta, tsemppausta ja tukea, joka vie sinua kohti tavoitteitasi. PT on samalla kanssakulkija, tsemppari ja tarvittaessa lempeästi vaativa valmentaja.
Saat kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Olen sekä personal trainer että life coach ja haluan auttaa sinua kehittämään paitsi fyysistä kuntoa myös jaksamista, itseluottamusta ja tasapainoa arkeen. Hyvinvointi ei ole vain treeniä, vaan se on hyvinvoiva kokonaisuus.

Mitä hyötyjä asiakkaani ovat saaneet?
Enemmän energiaa arkeen
Itsevarmuutta liikkua ja treenata
Painonhallintaa ja kiinteytymistä
Itseluottamusta ja hyvää oloa
Terveemmän ja vahvemman kehon
Parempaa stressinhallintaa ja palautumista
Selkeän suunnan ja rutiinit omalle hyvinvoinnille
Moni asiakkaani on kertonut, että suurin muutos ei ole pelkästään ulkoinen, vaan se, miltä oma olo ja arki tuntuu.


Mitä tarjoan?
Henkilökohtainen valmennus (1:1) (Paimio)
Juoksuvalmennus ja tekniikkatreenit
Räätälöidyt harjoitusohjelmat salille ja juoksuun
Life coaching – jaksamisen, motivaation ja tasapaisen arjen rakentamiseen
Verkkovalmennukset ja etätapaamiset
Kaikki valmennukset suunnitellaan yksilöllisesti – sinun tavoitteittesi, lähtötilanteesi ja aikataulujesi mukaan.
Oletko valmis aloittamaan?
Jos haluat, että arki kevenee, energia lisääntyy ja treenaaminen tuntuu aidosti mielekkäältä, olen täällä auttamassa sinua eteenpäin.
👉 Ota yhteyttä ja varaa maksuton alkukeskustelu anne@ilonkilsat.fi