Armollisuus ravinnon kanssa

Jossain vaiheessa nuoruuttani kiinnostuin ravitsemuksesta ja rupesin miettimään, mitä lautaselleni laitan. Sitä ennen olin syönyt mitä sattuu puntaroimatta laisinkaan syömieni ruokien terveellisyyttä, ravitsevuutta tai puhtautta. Kun sitten kiinnostuin ravinnosta ja ravintoarvoista, halusin toteuttaa terveysohjeita pilkulleen. Kesti useampi vuosi löytää kultainen keskitie ja armollisuus myös ravitsemuksen kanssa.

Nuorena en miettinyt, millaisen vaikutuksen syömäni ruoka tekee kehossani. Söin sitä, mitä perheessäni ja oppilaitoksissani tarjottiin. Kehoni ei myöskään valittanut suuremmin siitä, mitä sinne ammensin. Ei ollut ruuansulatusvaivoja eikä verensokerin nousut tai laskut häirinneet elämääni. Tai ainakaan oireet eivät olleet riittävän suuria aiheuttaakseen harmia. En myöskään ajatellut mahdollisten oireilujen johtuvan syömisistäni. Jossain kohtaa kuitenkin havahduin siihen, että ihan kaikki ruoka ei ole ihmiselle hyväksi ainakaan suurissa määrin. Ryhdyin haalimaan lisää tietoa ravinnosta ja sen terveellisyydestä. Ennen kuin huomasinkaan, olin sukeltanut niin syvälle ravitsemuksen saloihin, että kadotin rennon otteen syömiseen. Ryhdyin karsimaan ruokavaliostani epäterveellisiksi luokittelemiani ruoka-aineita pois ja ruokavalioni kapeni huomattavasti.

Ensin epäterveellisten ruokien karsiminen teki tietysti oloni kevyeksi ja hyvinvoivaksi. Sain lisää energiaa eikä liiallisen sokerin syönnin aiheuttamat verensokerin heittelyt enää aiheuttaneet väsymystä. Ihoni oli paremmassa kunnossa kuin ennen ja painokin putosi. Voin hyvin ja kukoistin. Jossain kohtaa kuitenkin havahduin siihen, että tietyissä tilanteissa ruokailu oli muuttunut ahdistavaksi. Jos kylässä tarjottiin jotain epäterveellistä, olin aivan pulassa. En kehdannut kieltäytyäkään tarjotusta piirakasta, mutta ahdistuin, kun jouduin väkisin syömään jotain, minkä ajattelin epäterveelliseksi ja omaa terveyttäni heikentäväksi. Suhtautumiseni ruokaan oli vääristynyt ja liian täydelliseen ruokailuun pyrkiminen vaikutti negatiivisesti sosiaaliseen elämääni. Myös urheileminen alkoi käydä raskaaksi, kun söin liian puhtaasti enkä saanut riittävästi energiaa elimistööni kattamaan suurta energiankulutustani. Asialle piti tehdä jotain.

Olin pitkään tietoinen ongelmasta ennen kuin pystyin oikeasti muuttamaan mitään. Tiedostin syömiseni rajoitukset, mutten osannut päästää niistä irti. Jossain kohtaa kuitenkin ymmärsin, että ruoan on tarkoitus ravita meitä, lisätä hyvinvointia ja jaksamista eikä tuoda ahdistusta ja syyllisyyttä. Alkoi pitkä tie rennon syömisen opetteluun. En toki vieläkään halua ahtaa kehooni mitä sattuu, mutta olen oivaltanut, että pienet herkkuhetket vaikkapa ystävien seurassa itse asiassa lisäävät hyvinvointiani. On tärkeämpää suhtautua ruokaankin rennosti ja olla itselleen armollinen myös ravinnon suhteen kuin nipottaa asiasta. Rentouden opettelu ei ole ollut aina helppoa, ja huomaan yhä toisinaan, että stressaavina aikoina ryhdyn helposti viilaamaan ravintoani terveellisemmäksi, että edes jokin asia elämässäni pysyy hallinnassani. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että mikään ruoka pieninä määrinä ei kaada terveyttäni. Kohtuus kaikessa onkin oikein toimiva sanonta ravinnon suhteen.

Ruokaan liittyvän armollisuuden sisäistäminen on minulle nykyään helpompaa, kun olen muutenkin itselleni lempeämpi. Osaan siis suhtauitua itseeni rennommin ja hyväksyä itsessäni pienet epätäydellisyydet. Olen jopa oppinut rakastamaan niitä! Myös syömieni ruokien suhteen armollisuutta on nykyään helpompi harjoittaa. Jossain vaiheessa laskin kaloreita siinä pelossa, että syön liikaa, mutta nykyään joudun silloin tällöin tsekkaamaan, että syön varmasti riittävästi. Olen siis kääntänyt kalorien kyttäyksen päälaelleen. Nykyään voin syödä iltapalaksi pullaa, jotta saan varmasti riittävästi energiaa korvaamaan päivän aikana polttamani kalorit. En siis enää nipota siitä, sisältääkö jokin syömäni ateria sokeria tai epäterveellistä rasvaa. Paljon liikkuvana riittää, että päälinjat ovat kunnossa ja että saan riittävästi energiaa. Tämän asennemuutoksen myötä syöminen ja sosiaaliset tilanteet ovat helpottuneet. Enää minun ei tarvitse stressata illanistujaisia ystävien kanssa tai pelättävä syntymäpäiväjuhlia sukulaisten kanssa. Rentous ja armollisuus ruokavalinnoissani on siis lisännyt hyvinvointiani eikä suinkaan vähentänyt sitä. En toki vieläkään aina onnistu olemaan täydellisen rento ravitsemuksen kanssa, mutta epäonnistumisen hetkilläkin pyrin olemaan itselleni lempeä ja armollinen. Good enough is the new perfect!

Iloisia ruokahetkiä!