Eläimet opettavat hetkessä elämistä

Ajelin viime sunnuntaina kotiin juoksuohjauksesta. Mieleni oli iloinen raikkaassa ilmassa reippailun jälkeen. Kaupungin läpi ajaessani liikennettä oli yllättävän paljon, ja jouduinkin odottelemaan liikennevaloissa useampaan otteeseen. Siinä samalla ehdin katsella ympäristöäni kaikessa rauhassa. Tien yli kirmasi koiranulkoiluttaja koiransa kanssa. Ulkoiluttaja viipotti tien yli selkeästi kiireellä, mutta koira ei piitannut muusta liikenteestä vaan ryhtyi innostuneena hyppimään ja tekemään kierroksia itsensä ympäri. Koiran ilo oli niin tarttuvaa, että oli ihan pakko hymyillä ratin takana. Miksi me ihmiset emme osaa tarttua hetkeen ja iloita pienestä pyrähdyksestä tien yli? Miksi meistä aikuisista on tullut niin vakavia ja tosikkoja?

Koiran iloista kirmaamista seuratessani ilahduin itsekin. Omistaja ei ollut niinkään innoissaan koiran hyppiessä vallattomasti liikenteen seassa, mutta innostunutta koiraa ei ympäristö häirinnyt millään muotoa. Jatkoin matkaani hymyillen. Ajettuani vähän matkaa eteenpäin näin kadunvarressa olevan talon ikkunassa kissan. Se istui tyynen rauhallisesti ikkunalaudalla ja katsoi ohi ajavia autoja ja kadulla käveleviä ihmisiä. Kissa ei tehnyt mitään sen enempää. Istui vain ja katsoi. Miten hienoa! Kissa osasi pysähtyä hetkeen ja keskittyä ainoastaan seuraamaan tilannetta. Se tuskin murehti menneitä tai stressasi tulevaa. Kissalle oli tärkeintä vain olla juuri tässä ja nyt. Jäin pohtimaan, miten tärkeä meille ihmisillekin olisi osata pysähtyä välillä tekemään ei mitään. Pelkästään ikkunasta ulos katselu olisi juuri se, mitä moni meistä tarvitsisi. Me aikuiset viipotamme töihin ja harrastuksiin, kauppaan, asioille ja ties minne tukka putkella. Aina on kiire, aina on jotakin tehtävää ja hoidettavaa. Stressaannumme kaikesta siitä, mitä pitäisi vielä ehtiä tehdä, emmekä muista elää.

Liian moni kaahaa läpi arkiviikon töiden ja sekä omien että lasten harrastusten kanssa vain saavuttaakseen viikonlopun, joka sekin on pakattu täyteen tekemistä ja toimintaa. Ihmiset ovat stressaantuneita, väsyneitä ja kärttyisiä. Heille tekisi hyvää juurikin pysähtyä hetkeksi vain katselemaan ulos ikkunasta tai kirmata iloisesti ulkona. Hulluttelu, hassuttelu ja kaikenlainen ilottelu tekevät ihmiselle pelkästään hyvää. Lapset osaavat hassuttelun jalon taidon, mutta me aikuiset olemme usein kadottaneet kyvyn nauraa itsellemme tai tehdä jotakin normaalista poikkeavaa. Meilläkin on kuitenkin lupa ilahtua ja innostua. Voisimme aivan mainiosti hypähdellä ulkona lumihangessa tai kuralätäkössä ja pyörähdellä tuulessa lentelevien lehtien mukana. Oi miten vapauttavaa se olisikaan! Ei elämän tarvitse olla aina niin haudan vakavaa. Hommat ja velvoitteet voi hoitaa myös hymyssä suin ja iloiten.

Hetkessä eläminen on juuri sitä, mitä oma koirani on minulle opettanut. Silloin, kun ulkoillaan, silloin kirmataan, jahdataan perhosia ja haistellaan tuulia. Ja kun palataan lenkiltä voi rauhassa rentoutua ottamaan päiväunet ja vaikka kuorsata vähän. Myös avoin uteliaisuus on koirani parhaita puolia. Se jaksaa tutustua outoihin asioihin ja huomaa pienetkin muutokset tutuilla lenkkireiteillämme. Koirani ansiosta olen itsekin ryhtynyt kulkemaan enemmän silmät auki. Kiinnitän huomiota pieniinkin yksityiskohtiin, nautin tuulesta, perhosista ja lentelevistä lehdistä. Kuulostelen ääniä ja haistelen tuulia. Myös lapset osaavat tämän uteliaan ja innostuneen asenteen elämää kohtaan. Heidän kanssaan tulee ihmeteltyä milloin mitäkin maailman mysteeriä. Niin lapset kuin eläimetkin osaavat innostua ja iloita pienistäkin asioista, ja me aikuiset voisimme ottaa heiltä oppia.

Talven pimeys ja arjen harmaus saavat etenkin meidät suomalaiset vetäytymään kuoreemme talvikuukausien ajaksi. Vältämme kurjaa säätä ja piilottelemme sisätiloissa niin paljon kuin mahdollista silloin, kun ulkona on kylmää ja märkää. Koiralenkillä kuljen usein läheisen päiväkodin ohi ja näen päiväkodin pihalla lapsia kurahaalareissaan temmeltämässä kuralätäköissä. Miten hauskalta se näyttääkään! Eivät lapset valita sateesta. He ottavat kaiken irti kulloisestakin säästä. Kuraveden kanssa lättäröiminen kuului omaankin lapsuuteeni. Rakastin tehdä patoja kevätpuroihin ja mutakakkuja märästä hiekasta. Ehkäpä me aikuiset voisimme ottaa lapsilta oppia ja yrittää nauttia enemmän hetkestä, säällä kuin säällä. Vaikka se sitten onkin hieman sotkuista.

Olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota siihen, miten paljon kiinnitän huomiota ympäristööni. Silmäni ovat avautuneet kauniille säälle, pimeässä loistaville valoille ja maailman ihmeellisyydelle. Jaksan nykyään ilahtua hyvin pienestäkin asiasta. Olen syvästi kiitollinen tästä heräämisestä. En haluaisi kuluttaa päiviäni jatkuvassa harmaassa ankeudessa. On ihana päästää kauniit asiat tietoisuuteeni ja ottaa kaikki ilo irti kulloisestakin hetkestä, säässä kuin säässä. Eläimet ja lapset ovat siinä hyviä opettajia. Elämän ei tarvitse olla ankeaa eikä liian vakavaa. Päästä ilo elämääsi, nauti jokaisesta hetkestä ja arkesi on taatusti kevyempää.

Iloisia kevätpäiviä!