Kaikki on hyvin. Juuri tässä hetkessä minulla ei ole mitään hätää.

Elämässä tulee väistämättä vastaan haasteita ja vastoinkäymisiä. Tulee sairastumisia, läheisiämme kuolee, työelämässä voi olla suuria muutoksia ja voit jopa jäädä työttömäksi tai kokea työsi merkityksettömäksi. Rahahuolet voivat painaa mieltä tai lapsilla voi olla haasteita omassa elämässään. Elämä on täynnä erilaisia murheita. Kuitenkin olisi tärkeä muistaa, että voit löytää turvaa itsestäsi myös hankalana hetkenä.

Itse olen sairastellut joulun pyhinä ja vuodenvaihteen aikaan. Flunssasta jäi muistutukseksi sitkeä päänsärky, joka ei tunnu talttuvan millään. Kipu ja särky tekee olemisen raskaaksi ja vetää myös mielen matalaksi. Mutta päänsärynkin keskellä yritän pysähtyä hengittämään ja muistuttaa itseäni, että juuri nyt, tässä hetkessä, minulla ei ole mitään hätää. Se ei auta tilannetta yhtään, jos yritän väkisin taistella kipua vastaan. Päinvastoin se voi tehdä särystä entistä tuskallisempaa. Sen sijaan, että yritän paeta tilannetta, yritän hyväksyä sen. Hyväksyn, että minulla on nyt särkyä ja että en ole täysin normaalissa vireessä. Hyväksyminen ei ole aina helppoa, mutta kun siinä onnistuu, huojentaa se kummasti mieltä. Tilanne on nyt tämä eikö minulla ole mitään hätää.

Aikaisemmin minun oli mahdotonta pysähtyä vaikeiden asioiden äärelle ja hyväksyä niitä. Olen aina ollut sitkeä taistelija ja nuoruudessani taistelumoodi on iskenyt päälle hankalien tunteiden tai olotilojen vallatessa itseni. Pyrin luonnostaan olemaan aktiivinen toimija ja tekemään kaikkeni, jotta saan ongelman tai vastoinkäymisen ratkaistua ja poistettua sen elämästäni. En koskaan ole ollut vain passiivinen sivustaseuraaja, joka jää niin sanotusti tuleen makaamaan. Niinpä neuvot hengittelystä ja asioiden äärelle pysähtymisestä saivat minut joitakin vuosia sitten suorastaan raivostumaan. Eihän hengittely ratkaise mitään ongelmaa! Eihän pysähtyminen tuo rahaa tilille tai ota pääsärkyä pois!

Vasta myöhemmällä iällä olen oppinut hyväksymään asioita sellaisina kuin ne ovat. Olen huomannut, että väkisin ongelmia vastaan pyristely vei vain enemmän energiaa ja sai minut vain tuskastumaan tilanteeseen. Huomasin myös, että vaikeissakin hetkissä auttaa, kun muistaa, mitä kaikkea hyvää omassa elämässä kuitenkin on. Kiitollisuuden harjoittaminen onkin ollut yksi avain vaikeiden tilanteiden hyväksymisen helpottumisessa. Vaikka heikolla hetkellä luonnollisesti onkin vaikea muistaa, mitkä asiat ovat hyvin, tulee se helpommaksi sitä mukaa, kun kiitollisuuttaa harjoittelee. Kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen tuntui minusta alkuun oudolta ja vähä huuhaalta, mutta muutamien päivien jälkeen pääsin kiinni ideasta. Ensin kiitollisuuden aiheiden löytäminen oli vaikeaa ja väkinäistä, mutta pian aloin huomata, miten valtavasti elämässäni on asioita, joista olen aidosti kiitollinen. Minulla on toimiva ja terve keho, ihanat lapset, mies, koira, lämmin koti ja ruokaa pöydässä. Minulla on sukulaisia ja ystäviä, jotka välittävät minusta. Minulla on mahdollisuus lukea, liikkua ja tehdä asioita, joista saan iloa. Listaa voisi jatkaa vaikka millä mitalla. Kun näitä kiitollisuuden aiheita miettii, alkaa väistämättä tuntea ongelmansa aika pieneksi.

Toki elämässä voi tulla vastaan suuriakin haasteita, kuten vakava sairaus tai läheisen kuolema. Silloin murhe ja suru voi viedä enemmän huomiota. Mutta noinakin hetkinä voit itse päättää, miten asioihin suhtaudut. Syytätkö universumia tai salaliittoteoriaa siitä, että aina sinulle sattuu ikäviä asioita vai päätätkö hyväksyä tilanteen ja pyrkiä olosuhteiden asettamissa rajoissa tehdä olosi niin siedettäväksi kuin mahdollista. Surunkin keskellä voit tilanteen hyväksymällä saada itsellesi sisäisen rauhan ja löytää turvaa itsestäsi. Tässä hetkessä minulla ei ole mitään hätää. Nuo sanat pelastivat minut vajoamasta syvään kuiluun, kun oma veljeni äkillisesti kuoli. Minulla ei ollut mitään hätää. Itse asiassa veljeni kuolema nostatti minussa suunnattoman halun elää. En halunnut itselleni samaa kohtaloa, joten päätin pitää itsestäni huolta ja oikeasti elää. En halunnut oman elämäni valuvan hukkaan vaan halusin kokea olevani elossa joka päivä. Koska ikinä ei voi tietää, mikä päivä on itselleni se viimeinen.

Kiitollisuus on saanut minut katsomaan elämää hieman vaaleanpunasävytteisten lasien läpi. Surun ja tuskankin keskellä näen kauniita auringonnousuja, nautin lumihiutaleiden tanssista pimeää taivasta vasten, kuuntelen lintujen laulua tai näen luonnon kauneuden ympärilläni. Perspektiivini on muuttunut. Se on tuonut itselleni rauhaa ja turvaa. Kaikki on hyvin. Juuri tässä hetkessä minulla ei ole mitään hätää. Noiden sanojen lausuminen itselleen haastavassa tilanteessa voi olla yllättävän tehokas keino pysäyttää paniikin tai ahdistuksen tunteen hiipiminen päälle. Juuri nyt minulla ei ole mitään hätää.

Iloisia kilsoja!