Mikään ei muutu, jos mikään ei muutu

Me kaikki toivomme joskus muutosta: parempaa jaksamista, kevyempää oloa, energisempää arkea tai uutta suuntaa työelämässä. Haaveilemme elämästä, jossa heräämme virkeinä, syömme fiksusti, liikumme säännöllisesti ja palaudumme hyvin. Mutta usein haaveet jäävät haaveiksi. Miksi? Koska muutos ei tapahdu sillä, että vain toivoo sen tapahtuvan.
Se vaatii tekoja, valintoja ja päätöksiä. Ja ennen kaikkea valmiutta tehdä asioita eri tavalla kuin ennen.

On helppo ajatella, että alan liikkua, syödä paremmin tai levätä enemmän "sitten kun on enemmän aikaa", "sitten kun on vähemmän stressiä" tai "sitten kun motivaatio löytyy". Mutta usein se ”sitten kun” ei koskaan tule. Muutos alkaa vasta silloin, kun päätämme tarttua toimeen nykytilanteesta huolimatta. Vaikka olisi kiire, ei huvittaisi tai ei jaksattaisi. Pienikin askel oikeaan suuntaan on alku. Ja ilman alkua emme pääse eteenpäin. Jos vain toistat samoja tapoja, saat samoja tuloksia. Jos haluat voida eri tavalla - fyysisesti, henkisesti tai ammatillisesti – täytyy myös tehdä jotain toisin kuin ennen. Ehkä se tarkoittaa uudenlaista suhtautumista liikuntaan. Tai kenties se tarkoittaa, että alat asettaa rajoja työelämässä tai pidät kiinni uniajastasi. Ehkä se tarkoittaa sitä, että pyydät tukea etkä yritä enää pärjätä yksin. Muutos vaatii rohkeutta, mutta se on aina mahdollinen.

Muutos ei vaadi täydellistä elämän kääntämistä päälaelleen. Eikä se vaadi itsensä kurittamista. Se vaatii sitoutumista. Sitä, että sitoudut pieniin, toistuviin tekoihin, jotka vievät sinua kohti tavoitettasi. Itse asiassa koko elämää ei edes kannata muuttaa kerralla. Pienten muutosten tekeminen takaa paremmat ja pysyvämmät tulokset kuin se, että yrittäisit kerralla rakentaa koko elämäsi uudelleen. Kun olet saanut yhden uuden, tavoitteitasi tukevan tavan iskostettua arkeesi, voit lisätä seuraavan pienen askeleen. Jos esimerkiksi haluat saada lisää energiaa arkeesi, voi ensimmäinen askel kohti tavoitettasi olla unirytmin korjaaminen. Kun olet saanut rakennettua unirytmin, mikä takaa sinulle riittävästi unta, voit ryhtyä korjaamaan ateriarytmiäsi. Kun saat ruokailuihin säännöllisyyttä, voit ryhtyä korjaamaan ruokalautasesi sisältöä. Näin pienillä askelilla saadaan ajan kanssa pysyviä muutoksia, jotka lisäävät jaksamistasi ja hyvinvointiasi.

Joskus aloitus voi tuottaa tuskaisia hetkiä. Mitä tehdä silloin, kun ajatuksenasi on lisätä liikuntaa, mutta joka ilta töiden jälkeen sohva huutaa kutsuhuutojaan paljon kovemmin kuin kuntosali tai lenkkipolku? Silloin voit ottaa avuksesi pienen huijauksen. Voit huijata itsesi ovesta ulos lupaamalla itsellesi, että teet juoksulenkin sijaan kävelyn tai että juokset vain 10 minuuttia. Tai vastaavasti voit luvata itsellesi tekeväsi salilla vain pelkkää liikkuvuustreeniä raskaan voimatreenin sijaan. Kun sitten lähdet ulos tai pääset salille asti, huomaatkin, että hupsista, tulitkin tehneeksi koko treenin. Tärkeintä on siis tehdä jotakin, ottaa se yksi ratkaiseva askel, ja voikin olla, että tuletkin tehneeksi paljon enemmän kuin ensin ajattelit. Ja jokainen tällainen onnistuminen vie sinua kohti tavoitettasi, sillä joka kerta kun valitset toiminnan haaveilun sijaan, vahvistat polkua kohti muutosta.

Muutosta ei tapahdu, ellei ole valmis muuttamaan jotain. Jos tunnet, että kaipaat muutosta – fyysisesti tai henkisesti – kysy itseltäsi rehellisesti, oletko valmis tekemään jotain eri tavalla kuin ennen? Oletko valmis aloittamaan nyt, edes pienesti? Vai haluatko jatkaa samaa vanhaa mallia ja pysyä tyytymättömänä elämääsi? Jos haluat muutosta, ja olet valmis sitoutumaan muutosten tekemiseen, olet jo oikealla suunnalla. Muutos alkaa sinusta itsestäsi. Se ei tupsahda taivaalta tai tule kolkuttamaan ovellesi. Kaiken ei heti aluksi tarvitse sujua täydellisesti, vaan riittävän hyvä suoritus on oikeasti riittävän hyvä. Tärkeintä on aloittaa. Saadaksesi tuloksia, sinun tulee tehdä muutoksia. Jos kaipaat siihen tukea –  olen täällä auttamassa sinua matkalla.

Iloisia askeleita kohti tavoitettasi!

JAA SOMESSA

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje ja saa tieto uudesta blogiartikkelista ensimmäisten joukossa.

Minusta

Olen liikkumista rakastava juoksuohjaaja ja ratkaisukeskeinen valmentaja. Lähestyn ilolla sekä elämää että juoksemista. Iloisia kilsoja!