No pain, no gain

Usein treenaamiseen liitetään ajatus siitä, että tarvitsee ensin kärsiä, jotta saa aikaa kehitystä tai tuloksia. Toiset taas vannovat sen nimeen, että kehitystä voi saada aikaan lempeästikin ilman tuskaa. Vaikka jälkimmäiselläkin ajatuksella on paikkansa, olen silti sitä mieltä, että ilman tuskaa elämä tallaa helposti paikoillaan.

Vaikka olenkin sitä mieltä, että ilman tuskaa, elämä soljuu usein mukavuusalueella, en kuitenkaan usko siihen, että itseään tarvitsee rääkätä tai että koko ajan täytyy jotenkin kärsiä saadakseen tuloksia. Mutta ilman kompurointia ja erehdyksiä et ehkä koskaan opi tuntemaan itseäsi ja löydä itsellesi sopivia juttuja. Sinun tarvitsee siis kompastella, tehdä valintoja, jotka opettavat sinulle sopivan tien ja epäonnistuakin, jotta pystyt navigoimaan itsellesi parhaaseen suuntaan. Virheet ja epäonnistumiset siis opettavat eikä niitä missään nimessä tule pelätä.

Samalla tavoin kuin urheilussa treenatessa harjoittelet elämisen taitoja jokainen päivä. Treenatessa väsytät lihaksia tai sydän- ja verenkiertoelimistöäsi, jotta ne palautumisen aikana kehittyvät entistä vahvemmiksi. Samalla tavalla sinun täytyy haastaa itseäsi henkisesti, jotta pystyt kehittymään ja viemään elämääsi oikeaan suuntaan. Jos et koskaan uskalla kokeilla uusia juttuja, et voi tietää, mitä ihanaa ja hyvää se olisi voinut tuoda mukanaan. Itsensä haastaminen on siis oleellista niin henkisessä kuin fyysisessäkin kehityksessä. Kokeileminen ja erehtyminen opettavat sinua löytämään juuri sinulle sopivat asiat.

Mutta vaikka omalta mukavuusalueelta poistuminen onkin tarpeellista kehittymisen kannalta, aina ei kuitenkaan tarvitse kärvistellä. Kukaan ei jaksa jatkuvaa ärsyketulvaa. Harjoitusohjelmissakin kehittävät ja palauttavat jaksot seuraavat toisiaan. Sama pätee myös henkisiin haasteisiin. Raskaiden jaksojen jälkeen tulee olla kevyitä päiviä, jotta pitkällä aikavälillä voit kehittyä ja mukautua ärsykkeisiin. Urheilutermein puhutaan superkompensaatiosta. Se tarkoittaa juuri sitä, että sopivan harjoitusärsykkeen jälkeen kunto ensin laskee, mutta keho pyrkii korjaamaan tilanteen entistä ehommaksi, jotta vastaavan ärsykkeen osuessa kohdalle seuraavan kerran, keho olisikin valmiimpi ottamaan sen vastaan. Elimistö pyrkii siis kehittymään. Mutta tätä superkompensaatiota ei tapahdu, jos tykität koko ajan täysillä ilman riittävää palautumista. Olipa kyse sitten henkisestä puolesta tai fyysisestä treenistä, samat lainalaisuudet pätevät. Lepo ja joutenolo ovat edellytys kehitykselle.

Vaikka lepoa ja palautumista siis tarvitaan, ei ”no pain, no gain” -ajatus ole kuitenkaan tuulesta temmattu. Mutta tuskan ja kivun ei silti tarvitse olla pelottavaa. Kipuiluun voi myös suhtautua uteliaasti ja avoimin mielin. Jos jokin asia tuntuu hankalalta tai epämiellyttävältä henkisellä tasolla, on hyvä pysähtyä pohtimaan, mistä se johtuu. Jos vaikka uusi asia pelottaa, voit pohtia, mikä siinä tarkalleen aiheuttaa epävarmuutta. Onko uusi asia vain vieras, vai liittyykö siihen muita tunteita vaikkapa omasta historiasta? Ehkä vapaauinnin tekniikkakurssi pelottaa, koska olet joskus lapsena pudonnut veteen ja pelkäät siksi mennä pinnan alle. Tai ehkä uuden työn vastaanottaminen tuntuu epämiellyttävältä, koska pelkäät epäonnistuvasi samoin kuin lapsena, jolloin luokkakaverit nauroivat sinulle jostakin virheestäsi. Usein pelkojen taustalla on jokin tapahtuma menneisyydestä, mutta jos osaat ajatella pelkoa uteliaasti, voit ehkä selättää vanhoja mörköjä ja oppia uusia taitoja tai saada upeita kokemuksia elämääsi.

Mikäli olet joskus erehtynyt, ja kaikkihan me olemme, voit ehkä muistaa, ettei se tunnu kivalta. Mutta jos mietit, voit ehkä huomata, että jokaisesta erehdyksestä olet oppinut jotakin. Esimerkiksi itse opin jo lapsena, että vaaleissa housuissa ei kannata möyriä ruohikossa. Pilasin yhden lempihousuistani vasta leikatulla nurmikolla istuessani ja harmittelin sitä pitkään. Mutta enää en vaaleissa housuissa pyöri nurmikolla. Opin läksyni kerrasta. Samalla tavalla voimme oppia asettamaan omat rajamme työelämässä tai tunnistamaan oman jaksamisemme hiipuvan kiireessä. Kompurointia ja epäonnistumista ei siis tulisi pelätä vaan ottaa ne uteliaina vastaan ja oppia niistä.

Kipuilua ja virheitä tulee meille kaikille vastaan elämämme aikana. Niitä ei kannata pelätä, vaan niistä voi ottaa opikseen. Mitä enemmän uskallat hypätä pois mukavuusalueeltasi ja kokeilla uusia asioita, sitä enemmän opit itsestäsi ja sinulle sopivista jutuista. Jotkut kokeilut tuovat varmasti pettymyksiä ja epäonnistumisia, mutta joskus voit myös onnistua täydellisesti. Vain kokeilemalla se selviää. Elä siis rohkeasti äläkä pelkää myöskään kipua, sillä kipu tuo kehitystä. Kunhan maltat antaa sille aikaa. Muista siis haastaa itseäsi sopivassa määrin ja pitää lepopäiviä myös henkisessä mielessä.

Iloista kipuilua!