Sallitko itsellesi samat säännöt kuin muille?

Oletko koskaan huomannut, miten helposti hyväksyt toisilta asioita, joita itseltäsi et voisi ikinä sallia? Ystävä saa mokailla ja se on vain hassua, mutta jos itse teemme pienen virheen, soimaamme siitä itseämme monta päivää. Ystäväsi saa syödä suklaapatukan lounaaksi ilman sen suurempaa ihmetystä, mutta jos itse teet saman, koko päivä tuntuu epäonnistuneelta. Muiden pehmeät muodot ovat osa heidän hurmaavaa persoona, mutta omassa peilikuvassa näet vain vikoja ja korjattavia asioita. Miksi meillä tuntuu olevan kahdet säännöt: yhdet muita varten, ja toiset itsellemme?

Tällaiset kaksoisstandardit näkyvät arjessa yllättävän usein. Sallimme ystävällemme homssuisen kampauksen, mutta itse emme suostu lähtemään ulos ilman lippalakkia, jos hiukset eivät suostu asettumaan täydellisesti. Saatamme rohkaista läheisiämme lepoon ja palautumiseen, mutta itsellemme emme salli lepopäiviä ilman syyllisyyttä. Ystävälle suositellaan lohtujäätelöä sydänsuruihin, mutta itse tulemme entistä surullisimmiksi, jos sorrumme herkutteluun. Me sallimme toisille inhimillisyyden, mutta itseltämme odotamme konemaisen tarkkaa ja jatkuvaa suoriutumista. Toisilla saa olla huonoja päiviä, repsahduksia, näkyvien lihasten sijaan pehmeitä käsivarsia, mutta kun kyse on itsestämme, mittari on armottomampi. Vaadimme itseltämme täydellisyyttä ja kurinalaisuutta tavalla, jota emme koskaan edellyttäisi keneltäkään muulta.

Mistä tämä sitten johtuu? Taustalla voi olla monia syitä. Ehkä ajatellaan, että vain täydellinen on hyväksyttyä. Sosiaalinen media luo omat paineensa kauniiden ja hyväkuntoisten ihmisten kuvilla ja videoilla.  Kenties ajattelemme, että emme ole riittäviä omine makkaroinemme tai hassuine tapoinemme. Voimme tiedostamattamme ajatella, että kelpaamme vasta, kun olemme jotenkin valmiita tai nykyistä parempia. Ehkä olemme oppineet, että arvomme riippuu siitä, kuinka hyvin suoriudumme eikä siitä, keitä oikeasti olemme.

Tämä ajattelutapa estää meitä näkemästä omaa inhimillisyyttämme myötätunnon kautta.  Se tekee elämästä tiukasti kontrolloitua, mutta onnetonta. Pitemmän päälle tulemme huomaamaan, ettemme ikinä yllä omiin standardeihimme ja petymme itseemme. Ja se taas lyö vettä siihen myllyyn, joka luo meihin uskoa omasta huonommuudestamme. Itse olemme luusereita, jos epäonnistumme, kun taas ystävää kannustamme lempeästi yrittämään uudelleen.

Olemalla itselleen lempeä ei kuitenkaan tarkoita tavoitteista luopumista tai jatkuvaa laiskottelua. Se tarkoittaa vain sitä, että hyväksymme olevamme ihmisiä. Sitä että voimme haluta voida hyvin, liikkua ja syödä ravitsevasti, mutta ei rankaisemisen tai riittämättömyyden tunteen kautta vaan kunnioituksesta ja rakkaudesta itseämme kohtaan. Jos olet joskus kehottanut ystävääsi ottamaan rennommin, olet jo oikean asenteen jäljillä. Se sama viisaus kuuluu myös sinulle. Meillä kaikilla on oikeus olla keskeneräisiä ja silti arvokkaita. Suot tämän oikeuden muille, joten salli se myös itsellesi.