Sinun ei tarvitse olla hyvä jossakin voidaksesi nauttia sen tekemisestä

Meitä ympäröi kulttuuri, jossa taitavuus, tehokkuus ja onnistuminen ovat jatkuvasti esillä. Yhteiskuntamme on kovin suorituskeskeinen. On helppo ajatella, että jos ei ole jossain hyvä tai jopa täydellinen, ei kannata edes yrittää. Mutta tämä ajattelutapa voi estää meitä elämästä täysillä. Se estää meitä kokeilemasta, kehittymästä ja ennen kaikkea nauttimasta tekemisestä.

Sinun ei kuitenkaan tarvitse olla hyvä voidaksesi tehdä jotain. Eikä varsinkaan ensimmäisellä kerralla, kun kokeilet jotakin. Itse asiassa lähes kaikki ovat aluksi huonoja siinä, mitä myöhemmin rakastavat tai osaavat loistavasti. Jokainen asiantuntija on ollut joskus aloittelija. Jokainen intohimoinen harrastaja on kerran kompuroinut ensimmäisissä askelissaan. Mutta jos jätämme asiat tekemättä vain siksi, että pelkäämme epäonnistumista tai huonoa suoritusta, jäämme paitsi mahdollisuudesta kasvaa ja jäämme paitsi ilosta, joka syntyy itse tekemisestä.

Miten sitten irrottautua tällaisesta ajattelusta? Tässä muutama vinkki, joiden avulla voit murtaa suorituspaineen muureja ja aloittaa rohkeammin:

  • Kysy: Miksi haluan tehdä tämän?
    Jos motivaatiosi lähtee sisäisestä kiinnostuksesta tai uteliaisuudesta, se riittää. Kaiken ei tarvitse johtaa tulokseen tai suoritukseen. Ilo, oppiminen ja uuden kokeileminen ovat arvoja itsessään.

  • Pysy uteliaana, älä kriittisenä
    Aloita keskittymällä siihen, mikä uudessa asiassa tuntuu hauskalta. Älä kysy heti “olenko tässä hyvä?” Se tappaa luovuuden ja vie huomion pois itse kokemuksesta.

  • Salli itsesi olla keskeneräinen
    Kun annat itsellesi luvan olla huono, annat itsellesi myös luvan kehittyä. Opettele sietämään epämukavuutta, joka tulee uuden oppimisesta. Se on osa prosessia.

  • Aloita pienesti ja leikkisästi
    Kaiken ei tarvitse olla vakavaa tai suurta. Aloita pienesti. Kokeile. Leiki. Kysy itseltäsi, mitä tapahtuisi, jos kokeilisin tätä ilman painetta.

  • Ympäröi itsesi ihmisillä, jotka kannustavat
    Etsi turvallisia ympäristöjä ja ihmisiä, joiden kanssa voi yrittää ja epäonnistua. Harjoittele vertaistukea ja ole sitä myös muille.

Jos jäät odottamaan hetkeä, jolloin olet “tarpeeksi hyvä”, se hetki ei ehkä koskaan tule. Elämä ei ala vasta sitten, kun osaat kaiken täydellisesti. Se tapahtuu nyt, juuri siinä, kun uskallat ottaa ensimmäisen haparoivan askeleen kohti jotain uutta. Mitäpä, jos seuraavan kerran aloittaessasi jotain uutta projektia tai harrastusta, miettisit mahdollisten epäonnistumisten sijaan, että entä jos onnistunkin? Mitä jos keskittyisit vain nauttimaan tekemisestä? Voit unohtaa sen, näytätkö jotenkin hassulta tai nololta ja keskittyä ihan pelkästään nauttimaan tekemisestä ja pitämään hauskaa. Miten vapauttavaa!

Aloita siis vaikka pelottaisikin. Vaikka et osaakaan, vaikka et olisikaan heti hyvä. Sillä se, että uskallat, ruokkii sinua kokeilemaan uusia asioita myös jatkossa. Kun huomaat, ettei taivas pudonnutkaan niskaasi, vaikka et heti suoriutunutkaan täydellisesti, voi alkaa nauttia uusien asioiden kokeilemisesta. Ja kun uskallat tarttua uusiin projekteihin ja asioihin, voit elää täydemmin. Opit uutta ja minäpystyvyytesi vahvistuu. Henkinen voimasi ja itsevarmuutesi vahvistuvat ja pian huomaat olevasi pysäyttämätön. Sinun ei tarvitse olla hyvä jossakin asiassa voidaksesi nauttia sen tekemisestä. Kokeile siis rohkeasti, innostu uusista jutuista ja nauti tekemisestä!

JAA SOMESSA

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje ja saa tieto uudesta blogiartikkelista ensimmäisten joukossa.

Minusta

Olen liikkumista rakastava juoksuohjaaja ja ratkaisukeskeinen valmentaja. Lähestyn ilolla sekä elämää että juoksemista. Iloisia kilsoja!