Suhde omaan kehoon ja liikkumiseen muuttuu iän myötä

Näin keski-ikäisenä olen seurannut omien vanhempieni ja appivanhempieni ikääntymistä lähietäisyydeltä. Se on herättänyt minut pohtimaan omaa vanhuuttani ja sitä, millaista vanhuutta haluan itse elää. Seniorivuosina fyysinen kunto väkisinkin rapistuu, mutta omaan kuntoon voi kuitenkin vaikuttaa. Olenkin viime aikoina pohtinut paljon sitä, miten suhtautuminen omaan kehoon ja liikkumiseen on muuttunut vuosien ja vuosikymmenten saatossa.

Nuorena keho on usein projekti. Sitä tarkastellaan peilin kautta: miltä näytän, kelpaanko, olenko tarpeeksi hyvä? Liikkuminen saattaa olla tavoitteellista, mutta usein ulkoisesti motivoitunutta. Nuori haluaa kiinteytyä, laihtua tai näyttää tietynlaiselta. Urheilu voi olla raskasta ja repivää ja nuoren keho kestää sitä vielä hyvin eikä palautumisen kanssa tule haasteita. Iän myötä suhde omaan kehoon ja liikkumiseen kuitenkin usein muuttuu. Keho nähdään iäkkäämpänä usein armollisemmin ja osataan arvostaa kaikkea sitä, mitä oma keho on mahdollistanut.

Nuorena keho tuntuu loputtoman vahvalta ja palautuminen on nopeaa. Harva pysähtyy miettimään, mitä keho oikeastaan tarvitsee tai miltä liike tuntuu sisältäpäin. Nuorena suorittaminen korostuu, ja lempeys itseä kohtaan jää helposti taka-alalle. Keholta vaaditaan suorituksia ja kaunista ulkonäköä. Odotukset omaa kehoa kohtaan voivat olla jopa ristiriitaisia. Halutaan jaksaa treenata kovaa, mutta pelätään ulkonäön muuttumista eikä uskalleta esimerkiksi syödä riittävästi kehittymistä silmällä pitäen.

Kun elämä etenee, mukaan tulevat työ, perhe ja vastuut. Keho ei enää palaudukaan samalla tavalla kuin ennen. Saattaa ilmaantua kipuja, jäykkyyttä tai väsymystä, jotka pakottavat pysähtymään. Tässä vaiheessa moni alkaa ensimmäistä kertaa oikeasti kuunnella kehoaan. Kun mukaan on tullut omia lapsia, liikkuminen ei ole enää pelkkä ulkonäköprojekti, vaan keino jaksaa arjessa. Uni, palautuminen ja stressinhallinta nousevat tärkeämmiksi. Omaa kehoa alkaa myös arvostaa ihan eri tavalla, jos on pystynyt saamaan ja hoivaamaan omaa lasta tai lapsia. Suhde kehoon voi alkaa pehmetä. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä. Riittävyys alkaa korvata täydellisyyden tavoittelun.

Keski-iässä moni kokee merkittävän muutoksen ajattelussa. Keho ei ole enää itsestäänselvyys, vaan jotain, mistä halutaan pitää huolta. Liikkumisen merkitys siirtyy yhä enemmän hyvinvointiin, toimintakykyyn ja terveyteen. Ajatus alkaa kääntyä tulevaisuuteen: miten haluan voida 10, 20 tai 30 vuoden päästä? Haluanko liikkua kevyesti, leikkiä lastenlasten kanssa, matkustaa, elää aktiivista elämää? Kiitollisuus kehoa kohtaan kasvaa. Se on kantanut tähän asti, ehkä epätäydellisenä, mutta uskollisesti. Ja sitä halutaan tukea, ei rankaista. Moni havahtuu siihen, ettei olekaan enää itsestään selvää, että keho jaksaa. Minunkin lähipiirissäni oli useampi kuolemantapaus, kun olin nelikymppinen. Ei ole ollenkaan tavatonta, että keski-iässä keho alkaa oireilla, jos siitä ei pidä hyvää huolta.

Myöhemmässä iässä keho muuttuu väistämättä. Voima, nopeus ja liikkuvuus eivät ole enää entisellään, mutta tilalle voi tulla jotain muuta. Moni kokee syvempää yhteyttä omaan kehoon. Kehossa olevia merkkejä eletystä elämästä osataan jo arvostaa. Liikkuminen säilyttää merkityksensä ja ehkä jopa kasvaa. Se ei ole enää suoritus, vaan elämänlaadun ylläpitäjä. Jokainen askel ja hengitys on arvokas. Tässä vaiheessa kysymys ei ole siitä, miltä keho näyttää, vaan siitä, mitä se mahdollistaa.

Ihanteellista olisi, että oppisimme jo varhain suhtautumaan kehoomme lempeydellä, arvostuksella ja kuunnellen.  Tämä ymmärrys rakentuu usein vasta kokemusten kautta. Ehkä tärkein oivallus on, että keho ei ole vihollinen, projekti tai pelkkä väline. Se on kumppani. Kun opimme liikkumaan kehoa kunnioittaen eikä sitä vastaan taistellen, suhde liikkumiseen muuttuu pysyvästi. Siitä tulee jotain, joka tukee elämää kaikissa sen vaiheissa.

Olitpa missä elämänvaiheessa tahansa, voit aina aloittaa uudelleen.

Voit opetella kuuntelemaan kehoasi, arvostamaan sitä ja liikkumaan tavalla, joka tuntuu hyvältä. Koska lopulta kyse ei ole vain liikkumisesta. Kyse on suhteesta itseesi ja ainoaan kehoosi. Pidä siis kehostasi hyvää huolta ihan jokainen päivä. Sillä kehosi mahdollistaa elämisen. Se tarjoaa sinulle uskomattomia elämyksiä, seikkailuita ja elämän jatkumisen jälkeläisten kautta.