Unelmia

Lapsena rakastin unelmoida ja uskoin täydestä sydämestäni unelmiini. Jossain kohtaa elämän kiireiden keskellä unohdin, miten ja mistä unelmoida. Elämä vei mennessään ja arki painoi päälle. Ei ollut tilaa eikä aikaa unelmoida tulevaa, saati sitten uskoa omiin haaveisiin. Mutta mitä jää jäljelle, jos unelmat otetaan pois? Ainakin omalla kohdallani arjestani muodostui harmaata puurtamista ilman merkityksellisyydentunnetta ja ajatusta valoisasta tulevaisuudesta. Kun unelmat jäävät pois, katoaako silloin myös toivo?

Tein tässä vastikään itselleni unelmakartan. Ajattelin etukäteen, että olisi ihana päästää omat haaveet tulevaisuudesta valloilleen ja oikein velloa omissa unelmissa. Mutta kun tuo tehtävä oli käsillä, yllätyin, miten vaikea oli konkretisoida niitä haaveita. Me kaikkihan haluamme hyvän elämän, terveyttä ja hyvinvointia, mutta mistä ja miten näitä asioita sitten saamme. Olikin yllättävän haastavaa päästä kiinni niihin asioihin, joiden kokisin tuovan itselleni merkitystä, hyvää oloa ja jopa onnellisuutta. Unelmakarttaa tehdessä ei riitä, että laitat tyhjälle pohjalle sanan hyvinvointi. Jos et tiedä, millaisista asioista hyvinvointi sinulle syntyy, et voi myöskään suunnata itseäsi oikealle polulle sitä kohti. Ja jos emme tiedä, mihin suuntaan olemme menossa, emme päädy oikein mihinkään. Haahuilemme pimeässä vailla mitään päämäärää. Ei ihme, että tunnemme olevamme hukassa ja vailla toivoa!

Toivo paremmasta tulevaisuudesta on monelle kantava voima elämässä. Jos nykyhetki ei ole kovin auvoista, voimme aina haaveilla ja toivoa parempia päiviä jatkossa. Jos menettää toivonsa, ei jaksa uskoa elämän muuttuvan helpommaksi tai millään tavalla paremmaksi. Toivo onkin oleellinen osa unelmia. Mutta toivoakin selkeämmin nousi omassa unelmakarttatyöskentelyssäni esille kiitollisuus. Vaikka ajattelinkin etukäteen asettavani tyhjälle pohjalle kasan kauniita kuvia hyvästä elämästä, huomasinkin hyvin monen asian olevan jo varsin hyvin. Oivalsin, että olin jo saanut elämääni paljon niitä asioita, jotka tuovat minulle hyvinvointia, merkityksellisyyttä ja terveyttäkin. Olen vuosien saatossa tehnyt suuria muutoksia elämässäni, jotta voisin paremmin ja kokisin onnellisuutta. Suurin työ on kuitenkin ollut ajatusmaailmani kanssa. Olen nimittäin oivaltanut, että suurien unelmien jahtaamisen sijaan kiitollisuus tästä hetkestä on avain onnellisuuteen. Toki minulla on unelmia, jotka pitävät minut liikkeessä kohti kaunista tulevaisuutta, mutta silti olen samalla äärimmäisen kiitollinen kaikesta siitä, mitä minulla on tässä hetkessä.

Unelmakarttaa tehdessäni löysin naistenlehdistä kuvia siis juuri siitä elämästä, mikä minulla jo on. Toki aina voisi asiat olla helpommin tai jollakin tavalla paremmin, mutta kuitenkin yllätyin siitä, miten moni asia osoittautui jo olevan varsin mallikkaasti. Oli oikeastaan aika liikuttavaa huomata, miten monta asiaa elämässäni olen saanut käännettyä paremmalle kurssille. Unelmakarttatyöskentely avasi siis silmäni tälle hetkelle ja kiitollisuudelle siitä, miten pitkän matkan olen itseni kanssa jo kulkenut. Unelmien takaa paljastuikin siis se kaikki hyvä, mitä olen jo antanut ja saanut itselleni. Ja nimenomaan antanut. Mitään en ole saanut ilmaiseksi eikä matka tähän pisteeseen ole ollut helppo. Olen käynyt monenlaista kamppailua itseni kanssa polkuni varrella. Olen löytänyt aivan uudenlaisen armollisuuden ja hyväksynnän itseäni ja kehoani kohtaan. Enää en vaadi täydellisyyttä – itseltäni tai keneltäkään muultakaan. Kyllin hyvä on aivan oikeasti riittävän hyvä.

Unelmien kanssa työskentely osoittautui minulle siis melkoisen yllätykselliseksi. Kun kamppailin riittävän yksityiskohtaisten asioiden löytymisen kanssa, muistelin, mistä kaikesta unelmoin lapsuudessani. Lapsuuden haaveet paljastavat usein sen, mistä todella sisimmässämme unelmoimme. Jos on vaikeuksia saada kiinni, mitkä ovat ne omat unelmat, yksi apukeino voi olla miettiä, mistä lapsena haaveili. Toki unelmat muuttuvat elämän varrella, mutta joskus aikuisena tukahduttamiimme sisimpiin unelmiimme voi päästä uudelleen käsiksi helpommin omia lapsuusaikoja muistelemalla. Minulle esimerkiksi kirjan kirjoittaminen on aina ollut yksi kirkkaimmista unelmistani. Lapsena en milloinkaan epäillyt, ettenkö myös toteuttaisi tuota haavetta. Epäilys ja epävarmuus iskostui mieleeni vasta joskus teinivuosina. Miksi ihmeessä kadotammekin yksisarviset ja pilvilinnat juuri teinivuosina?! Nyt ajattelen lämmöllä tuota pientä tyttöstä, joka kirjoitteli tarinoita pöytälaatikkoon. Miten viaton ja puhdas hän olikaan haaveineen. Jos voisin, rutistaisin häntä nyt suurella rakkaudella. Sillä ilman häntä en olisi nyt tässä.

Unelmiin liittyy siis paljon toivoa, kiitollisuutta ja armollisuuttakin. Koko historiamme ja eletty elämämme vaikuttavat siihen, mistä uskallamme unelmoida. On kuitenkin tärkeää, ettemme unohda tuota jaloa taitoa. Pilvilinnojen rakentamisessa ei ole mitään väärää tai pahaa. Päin vastoin, ne voivat antaa meille toivoa ja turvaa. Ja vaikka unelmoiminen voi tuntua haastavalta, niiden toteuttaminen se vasta pelottavaa onkin! Mutta kun uskaltaa antaa unelmilleen nimen tai muodon, on niitä kohti helpompi lähteä taapertamaan. Askel askeleelta. Sillä kun suunta on tiedossa, näyttäytyy polku edessäsi paljon selkeämmin.

Iloisia unelmia!