Viisikymmentä ei ole lopun alkua vaan elämän juhlaa!

Täytin juuri 50 vuotta. Viisikymmentä on luku, joka tuo mukanaan monenlaisia tunteita. Yhteiskunnassamme elää sitkeä ajatus siitä, että iän karttuminen tarkoittaa väistämättä kunnon rapistumista, painon nousua, väsymystä, harmaantumista ja kulahtamista. Itse en halua ajatella näin. Vaikka tietysti on luonnollista, että ihmisen keho rapistuu ajan myötä, ei viisikymppinen ole oikeasti vielä vanha. Tiedän sen, koska elän itse viisikymppisen kehossa.

50 ei ole loppu. Sen ei tarvitse olla mitään kamalaa. Se voi olla uudenlaisen, vahvemman ja armollisemman elämän alku. Se voi olla ylistystä elämälle ja aikaa itselle. Yksi suurimmista harhaluuloista on ajatus siitä, että keho alkaa automaattisesti rapistua tietyn iän jälkeen. Totuus on monisyisempi. Keho kyllä muuttuu, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa aina huonompaa. Se voi tarkoittaa erilaista. Lihasvoimaa voi kehittää vielä kuusikymppisenä ja sen jälkeenkin. Kestävyyskunto reagoi harjoitteluun läpi elämän. Liikkuvuutta voi parantaa missä iässä tahansa. Se, mikä oikeasti vie voimat, ei ole ikä, vaan liikkumattomuus, kiire, stressi ja usko siihen, että “tässä iässä nyt vain kuuluu olla väsynyt”. Viisikymppisenä olemisen ei tarvitse olla samanlaista kuin 30-vuotiaana, mutta voimme silti olla vahvoja, energisiä ja toimintakykyisiä omassa tämänhetkisessä kehossamme.

Moni kamppailee viisikymppisenä painon ja peilikuvan kanssa. Kehon muutokset voivat tuntua vierailta ja turhauttavilta. Iho alkaa hiljalleen veltostua ja rypyt ja juonteet syventyä. Palautuminen hidastuu ja keho kangistuu. Mutta kehoa ei tarvitse vihata tai rankaista tullakseen hyvinvoivaksi. Hyvä olo ei synny sodasta itseä vastaan. Se syntyy hyväksynnästä, huolenpidosta, armollisuudesta ja viisaista valinnoista, joita tehdään rakkaudesta itseään kohtaan, ei pelosta käsin.

Rypyt kertovat eletystä elämästä. Arvet tarinoista, joista on selvitty. Kehon muodot eivät määritä arvoa, eikä vaaka kerro koko totuutta hyvinvoinnista. On mahdollista olla tyytyväinen peilikuvaansa ilman, että yrittää näyttää nuoremmalta. Riittää, että näyttää itseltään ja voi hyvin omassa kehossaan. Itse koen nyt viisikymppisenä voivani paremmin kuin ehkä koskaan. Se ei tarkoita, että olisin paremmassa aerobisessa kunnossa kuin kolmekymppisenä vaan sitä, että viihdyn omassa kehossani paremmin kuin koskaan aiemmin. Suhtaudun kehooni ja itseeni paljon myötätuntoisemmin ja armollisemmin kuin nuorempana. Voin vihdoin keski-ikäisenä aidosti sanoa, että rakastan itseäni. En vaihtaisi tätä itseni hyväksymistä mistään hinnasta nuorempaan kehoon!

Usein kuulen sanottavan, että ennen jaksoin sitä ja tätä paremmin. Tai että nuorempana kaikki oli paremmin. Ehkä. Mutta tässä iässä erilaiset asiat nousevat esille. Viisikymppisenä monella on syvempi itsetuntemus, parempi kyky asettaa rajoja ja rohkeutta sanoa ei sille, mikä vie enemmän kuin antaa. Kun liikunta, palautuminen, uni ja ravinto ovat tasapainossa, energia ei katoa vaan se kohdentuu olennaiseen. Enää ei tarvitse antaa kaikkea kaikille, vaan voi keskittyä siihen, mikä tuntuu itselle merkitykselliseltä.

Viisikymppisyys on etuoikeus. Kaikki eivät saa elää näinkään pitkälle. Jokainen vuosi on eletty, opittu ja ansaittu. Siksi en koe tarvetta piilotella ikääni tai pahoitella sitä. Olen kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saan liikkua, hengittää, nauraa ja olla tässä kehossa. Elämä ei todellakaan ole ohi. Jokainen päivä on lahja, joka on täynnä mahdollisuuksia.

Jos olet viidenkympin kynnyksellä tai jo sen yli, haluan muistuttaa sinulle, että sinussa ei ole mitään vialla. Et ole liian vanha eikä mikään ole enää liian myöhäistä. Voit aloittaa liikkumisen, kehosi vahvistumisen ja itsestä huolehtimisen juuri nyt. Voit asettaa uusia tavoitteita tai luopua vanhoista, jotka eivät enää palvele. Voit hyväksyä itsesi ja pyrkiä kehittymään. Viisikymppisyys on kunniamerkki ja usein myös alku elämänvaiheelle, jossa eletään vahvemmin omannäköistä elämää kuin koskaan ennen.

Olen syvästi kiitollinen siitä, että olen saanut elää nämä viisikymmentä vuotta. Kiitollinen keholleni, joka on kantanut minut tähän asti ja kantaa edelleen. Kiitollinen kaikesta siitä, mitä olen matkani varrella oppinut. Ja kiitollinen itselleni, että yhä jaksan tarkastella maailmaa ja itseäni uteliain silmin. Elämästä voi ja kuuluukin nauttia – myös viisikymppisenä.