Virheistä oppii

Olen lapsesta asti pelännyt virheiden tekemistä. Olen aina halunnut suoriutua hyvin ja tehdä kaiken täydellisesti niin, että kenelläkään ei ele mitään moitittavaa tekemisistäni. Olin aina lapsena tunnollinen koululainen, ja nyt aikuisenakin olen huolellinen työntekijä. Mutta täydellisyyteen pyrkiminen on aika kuormittavaa pitemmän päälle, eikä virheitä kuuluisi pelätä. Virheistä nimittäin oppii paljon tehokkaammin kuin täydellisistä suorituksista.

Virheisen tekeminen on aivan luonnollista. Me emme kukaan ole täydellisiä ihmisiä emmekä elä täydellisessä maailmassa. Virheitä sattuu jokaiselle. Virheitä ei tulisi pelätä, sillä se voi aiheuttaa turhaa kuormaa ja stressiä. Ihmisillä on kuitenkin luontainen tarve miellyttää muita ja halu kuulua joukkoon. Siksi usein pyrimme toimimaan kaveripiirissä, koulussa ja työpaikalla niin hyvin kuin mahdollista ja välttää virheet. Yritämme olla muiden hyväksynnän arvoisia. Virheet ovat kuitenkin paras tapa oppia uusia asioita. Jos et ikinä tee virheitä, jäät varmasti monestakin oppimiskokemuksesta paitsi. Jos aina suoriudut ilman moitteita, et ehkä kehity niin paljon kuin olisit kehittynyt korjatessasi virheitäsi. Virheet nimittäin jäävät mieleen ja oppi menee perille pysyvästi.

Virheitä sattuu aivan jokaisella elämän osa-alueella ja ihan joka asiassa. Voit erehtyä kaupassa, työpaikalla, kotiaskareissa tai harrastuksessasi tai missä tahansa. Virheet voivat olla huolimattomuusvirheitä, pieniä kömmähdyksiä tai isompia mokia. Olipa erehtymisesi laatu tai paikka mikä tahansa, sinulla on oikeus tehdä virheitä. Maailmaa ei niistä kaadu (ellei sitten ole kyse aivokirurgiasta tai jostakin muusta elämään ja kuolemaan liittyvästä asiasta). Olen viime vuosina yrittänyt saada itse uskomaan siihen, että virheet kuuluvat ihmisyyteen ja ovat täysin luonnollisia. Vanha sanonta: ”erehtyminen on inhimillistä” ei koskaan ole lohduttanut minua, ja minun on usein haastavaa sallia itseni erehtyä. Mutta kun toistan itselleni ajatusta siitä, että erehtyminen on oppimista, virheiden sattuminen ei tunnu enää niin pahalta. Kun erehtymisen kääntää epäonnistumisen sijaan oppimisen paikaksi, on paljon helpompi suhtautua omaan epätäydellisyyteensä armollisesti. Harvoin onnistumme uusissa asioissa ensimmäisellä yrittämällä ja ensikertalaisille suommekin helpommin erehdykset ja kömmähdykset. Mutta samaa sallivuutta voisimme hyödyntää myös silloin, kun asia on meille jotenkin tuttu jo entuudestaan. Aina on varaa kehittyä ja aina on lupa erehtyä.

Usein virheiden tekemiseen liittyy tarve näyttää osaamistaan tai pönkittää omaa asemaansa muiden silmissä. Esimerkiksi työpaikoilla moni haluaa suoriutua mahdollisimman hyvin, jotta vaikuttaisi pätevältä ja osaavalta työntekijältä. Yhtä lailla virheiden tekeminen voi kirpaista myös harrastuksissa. Esimerkiksi juoksuharrastuksen parissa moni tekee virhearvioita vauhdin tai vaikkapa palautumisajan kanssa. Ajatellaan vaikkapa, että rankan treenin jälkeen palautumiseen riittää yhdet yöunet ja tehdään uusi kova treeni heti seuraavana päivänä. Tämä virhe ei ehkä kostaudu vielä kahden treenin jälkeen, mutta jos pidemmän aikaa laiminlyö lepoa ja palautumista, vammautumis- ja ylikuormitusriski kasvavat merkittävästi. Jos olet päässyt jo ylikuormitukseen ja alipalautumiseen asti, voi virheiden korjaaminen viedä jopa viikkoja. Siksi omaa kehoa tulisi kuunnella todella herkästi ja ottaa opikseen jo pienistäkin kehon viesteistä. Muutokset treeniohjelmaan tulisi tehdä ennen kuin väsymys ja ylikuormitus on päässyt pahaksi.

Myös ravitsemuksen kanssa moni menee ensin metsään ennen kuin oppii ne asiat, jotka toimivat omalla kohdalla. Moni uskoo esimerkiksi netin tarjoamia vinkkejä syömiseen tai kisaan valmistautumiseen. Oletetaan, että samat tavat toimivat itsellä yhtä hyvin kuin jollakin somevaikuttajalla. Mutta jos tuloksena onkin vatsakrampit tai täysi hyytyminen kesken kisaa, ei voi muuta kuin ottaa opikseen ja tehdä tarvittavat muutokset kisavalmisteluihin seuraavalle kerralle. Ketään ei taatusti auta itsensä sättiminen tai soimaaminen. Itsemme haukkumisesta opimme vain sen, mitä haukkuvat sanat meille kertovat. Opimme vain uskomaan ilkeitä sanoja ja pidämme itseämme tyhmänä epäonnistujana. Nämä sanat ovat kuitenkin vain ajatuksia, eivät totta. Itsensä ruoskimisen sijaan kannattaa virheisiin suhtautua lempeästi ja armollisesti ja sanoa itselleen, että seuraavalla kerralla osaa toimia paremmin ja fiksummin. Voit jopa harjoitella kehumaan itseäsi virheistäsi. Kun annat itsellesi luvan erehtyä, uskallat jatkossa yrittää rohkeammin uusia asioita pelkäämättä epäonnistumista. Sillä vaikka kaikki ei menisikään aivan putkeen, olet joka tapauksessa saanut arvokkaan oppimiskokemuksen.

Virheitä ei siis tule pelätä, vaan niihin on syytä opetella suhtautumaan armollisesti. Ethän säti parasta ystävääsikään, vaikka hän toisinaan erehtyy työssään tai tekee jotakin hassua. Ystävää yleensä vain lohdutellaan ja kannustetaan unohtamaan koko asia. Unohtamisen sijaan fiksumpaa on kuitenkin yrittää löytää erehdyksestä jokin opetus ja kehittää tekemistään jatkossa. Näin voit virheen sattuessa taputella itseäsi olalle ja ottaa opetus avoimin mielin vastaan. Ja ehkä myöhemmin jopa nauraa hölmölle erheelle.

Iloisia erehtymisiä!