Kisaraportti – mitä opin ja mitä sain

Kirjoitin taannoin siitä, miten tavoitteen asettaminen vaikuttaa elämän muihinkin osa-alueisiin positiivisesti. (Voit lukea artikkelin tästä.) Itse tapahtuma, jota varten ryhdyin harjoittelemaan seitsemän viikkoa sitten, oli viime lauantaina. Nyt olen pari päivää käynyt mielessäni läpi itse kisaa ja sitä kaikkea, mitä tästä koko projektista opin ja mitä kaikkea siitä sain. Olen analysoinut kisan kulkua, mutta ehkä eniten opin kuitenkin itsestäni.

Etukäteen ajattelin, että radalla juostava ultra olisi raskasta nimenomaan radan tylsyyden takia. Todellisuudessa rata ei ollut ollenkaan huono paikka suorittaa pitkää juoksua. Huolto oli käytettävissä joka kierroksella, reitti oli täysin tasainen ja tuulikin oli yhtä paljon myötäinen kuin vastainenkin. Radalla pääsi jonkinlaiseen transsiin eikä parin ensimmäisen kierroksen jälkeen enää edes miettinyt, missä oikeastaan juoksinkaan. Yllätyin siis positiivisesti siitä, miten vähän radan kiertäminen vaikutti. Kun keskityn juoksuun, ei ympäristöllä ole minulle niin suurta merkitystä.

Jo ennen itse tapahtumaa mietin, miten helppo minun olisi sopeutua aikaperusteiseen kisaan. Minun on jotenkin helpompi miettiä strategiaa juoksuun matkan perusteella. Tiedän kokemuksesta, että esimerkiksi maratonilla saan lopussa virtaa siitä, kun tiedän, että mitä nopeammin juoksen viimeiset kilometrit, sitä nopeammin kisa loppuu. Nyt minun oli jaksettava kuusi tuntia vaikka mikä olisi. Siihen minun oli jostain syystä vaikeampi asennoitua. Voisi kuvitella, ettei näiden kahden ajatusmallin välillä ole suurta eroa, mutta minulle sillä oli. Olisikin ollut fiksua lähteä tavoittelemaan tiettyä matkaa kuin ajatella vain juoksevansa 6 tuntia.

Kisani sujui oikein mallikkaasti maratoniin asti, mutta sen jälkeen ruoka ei maistunut, lämpö alkoi tuntua ja vanha selkävaiva nosti päätään. Viimeiset kaksi tuntia meni selviytymistaisteluksi. Yritin kuitenkin pysyä liikkeessä. Välillä kävelin, mutta suurimmaksi osaksi hölkkäsin hiljalleen eteenpäin. Siinä kivuissani ja väsyksissäni mietin, ettei enää koskaan. Mutta nyt jo kahden päivän jälkeen nälkä ehyeen suoritukseen on kasvanut ja sisu noussut. Tämä täytyy kokea uudelleen niin, että olen oikeasti ehtinyt harjoitella kisaa varten! Nythän heräsin koko tapahtumaan vähän turhan myöhään eli vasta seitsemän viikkoa ennen h-hetkeä. Siinä ajassa ehdin vähän kaivella vanhaa tuntumaa, mutta kyllä tämä kisa pitkälti meni vanhoilla pohjilla. Seitsemästä harjoitusviikosta kuitenkin viimeinen viikko oli jo keventelyä eli treenasin kunnolla oikeasti vain 6 viikkoa. Kunnolla pitkät lenkit jäivät aivan liian vähiin eikä keho ehtinyt tottua pitkään rasitukseen riittävästi.

Mieheni, joka ystävällisesti toimi tapahtumassa huoltajanani, teki hyvän havainnon kisan aikana. Hänen mielestään sain syötyä aivan liian vähän kisan pituuteen nähden. Huomasin kyllä itsekin, että maratonin jälkeen energiat alkoivat loppua eikä geelit tai ruoka enää maistunut. Se oli varmasti yksi merkittävä tekijä hyytymisessäni. Se missä maratonin taittaa pelkillä geeleillä ja urheilujuomalla, ei kuuden tunnin kisassa enää geelit toimi. Täytyy saada vähän tukevampaakin evästä alas. Eli kisanaikaiseen ravitsemukseen täytyy ehdottomasti kiinnittää lisää huomiota. Tapahtumassa näinkin hyvin monenlaista kisaevästä ja aion jatkossa kokeilla rohkeasti uusia energianlähteitä. Tulevilla lenkeillä aion kantaa mukana hyvin erilaisia eväsvaihtoehtoja.

Vaikka en ollut juoksemaani matkaan täysin tyytyväinen, kokonaisuutena en voi kuitenkaan olla pettynyt. Suoriuduin harjoitusviikkoihin nähden kuitenkin suhteellisen hyvin ja ehjänä. Itse harjoituskausi oli minulle varsin mielekästä ja se toi tervetullutta innostusta koko touhuun. Jo pelkästään treenijakson takia olen enemmän kuin onnellinen, että lähdin tähän touhuun. Sain siitä niin paljon iloa ja henkistä buustia, etten ikinä vaihtaisi tätä kokemusta pois. Myös siitä olen erityisen ylpeä, että lähdin rohkeasti tähän projektiin, vaikka harjoitteluun jäikin liian vähän aikaa. Aina ei tarvitse olla täydellisesti valmistautunut kokeillakseen jotain uutta. Välillä hyppy johonkin ennenkokemattomaan tekee oikeasti hyvää. Se mahdollistaa itsensä ylittämisen ja sitä kautta henkisen kasvun. Koen olevani nyt entistä vahvempi ja myös eheämpi ihminen. Olen saanut itseltäni upean lahjan, jota aion vaalia tulevaisuudessakin.

Koko tämä projekti on siis opettanut ja antanut varsin paljon. Se antoi myös lisää motivaatiota pyrkiä parempaan ja kehittää itseään. Olen viimeiset seitsemän vuotta juossut vain omaksi ilokseni enemmän tai vähemmän höntsäillen ja kuntoa ylläpitäen. Nyt sain uudelleen kipinän oikeasti kehittyä lajissa. Jo kaksi päivää kisan jälkeen mietin, mitä seuraavaksi. Millä tavalla jatkan tästä? Ratakisassa yllätyin siihen, miten leppoisasti maraton loppujen lopuksi tuli taivallettua. Ehkä satsaan ensin siihen ja kenties ensi vuonna olen taas Kaarinassa juoksemassa radalla ympyrää kuuden tunnin ajan.